lauantai 29. joulukuuta 2012

Pöytäkukkia, leipää, kakkua ja jouluisia tiskienkeleitä

Pikkuhiljaa saan näitä juhla-askarteluja tänne lisättyä. On postaukset myöhässä, ja mahdankohan saada edes kaikkea tänä vuonna tehtyä julkaistua tämän vuoden puolella...
Tässä ovat synttärijuhlieni pöytäkukkaset:


Nimesin nämä "Pallohortensioiksi", vaikkeivät nämä aivan sellaisilta näytäkään. Näitä oli kymmenen kappaletta, eli joka pöydässä yksi.




"Maljakot" ovat isäni tekemiä. Pyysin ohutta putkea ja jalustaa, mutta nämähän ovat oikeita taideteoksia. Kulmat leikattu, ja vaikka kuvassa ei näykään, reunat on kantattu niin että pysyy hyvin ja tasaisesti pystyssä. Maalattu mustaksi.
Kukan varsi on 30 cm pitkä grillivarras-tikku. varsiin solmittiin tuollaisia rusetteja, ettei näyttäisi niin tyhjältä.


Itse kukka on 9 cm halkaisijaltaan oleva styrox-pallo. Maalasin pallot ensin vaahtomuovin palalla pyyhkien punaiseksi, jotta ei valkoinen styrox paistaisi niin pahasti alta. Leikkasin paperileikkurilla punaisesta ja oranssista silkkipaperista satoja kukkia. Meinasi kyllä leikkurilla ja sen käyttäjällä mennä sukset ristiin useaan kertaan...  Kiinnitin aina kaksi päällekkäin asetettua, eri väristä kukkaa, painaen ne helmipäisillä nuppineuloilla styrox-palloon. Aikaavievää, mutta tulos on tyydyttävä.  Salama vähän ylivalotti kuvia, mutta tässä vielä lähikuvaa kukista:





Sitten siirrytään taas joulujuttuihin. Meillä on ollut pitkään perinteenä, että me sisarukset (kynnelle kykenevät) kokoonnumme jouluaattona isän luo joulupäivälliselle. Yhtä vanha perinne on, että kävelemme jälkiruokakahveille naapuriin isän veljen perheen luo. Minä olen perinteisesti tehnyt sinne jotain gluteenitonta. Tällä kertaa unohdin valitettavasti kuvata kakun, ja hädissäni otin jo korkatusta kakusta kännykällä kuvan, joten pahoittelen kuvan huonoa laatua:


Pohjassa gluteenittomia pipareita ja suklaapikkuleipiä, hyydyke on kaksiosainen; keskellä punertava karpalohyydyke, ja sen ympärillä vaniljahyydyke. Päällä puolukkamehusta kiille, ja puolukoita koristeena. Oli kyllä oikein hyvää!

Vein hyvän joulun toivotuksena naapurin emännälle kaksi tiskienkeliä jouluisissa väreissä:
Selitin kyllä, mitä ne ovat, mutta hänpä laittoikin enkelit kirjahyllyyn! Ovat kuulemma liian kauniita tiskiräteiksi... No, ehkäpä enkelit vielä pääsevät tositoimiinkin. Tässä enkelit vielä lähempää:

Värit menevät siis keskenään päinvastoin. Tuosta sädekehästä voi enkelin ripustaa roikkumaan ja kuivumaan.
Ohje: Kitchen Angel Dish Cloth; kirjasta "100 Crochet Projects"
Lanka: Madame Tricote Almina 8/4  (100% puuvillaa)
Koukku: 3,0 KnitPro

Ja lopuksi vielä joululimpuksikin sopiva maalaislimppu:
Oli pakko kokeilla, kun näin kaupan hyllyssä tämän uuden Semperin jauhoseoksen. Pakkauksessa on jauhojen lisäksi kuivahiiva mukana, eli tosi helppoa on nyt tehdä itse gluteenitonta leipää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!