Morsiamen koruja näytinkin tuossa viimeksi. Samalla teemalla jatketaan tänään. Tätä en minä ole tehnyt. Suunnitteluun osallistuin, ja olin mukana tekemässä koekappaleita, mutta valitettavasti aikataulukysymykset tulivat vastaan, enkä ehtinyt mukaan tämän tekemiseen. Tämän ovat yhteistyössä tehneet siskoni, hänen miehensä, sekä nuorin veljeni. Talkootyötä siis.
Upea pallomainen hääkimppu on tehty paperiruusuista. Ruusujen terälehdet on tehty nuottipaperista, koska morsian harrastaa musiikkia. Ruusuja on kymmenen kappaletta.
Jokainen terälehti on leikattu erikseen ja liimattu kuumaliimalla rautalangan päähän. Kimpun varressa rautalangat on teipattu vihreällä kukkateipillä yhteen. Juhlien teemavärit, kuten jo koruista voi päätellä, olivat punainen ja musta. Niinpä kimpun varteen oli sidottu punainen ja musta nauha rusetiksi.
Tässä vielä yksi kukka lähempää:
Ohje näiden kukkien tekemiseen löytyy täältä.
Eli kaikki vaan kokeilemaan. Ei se niin hirmuisen vaikeaa ollut.
Tässä ovat aiemmin tehdyt koekappaleet:
Tuossa vasemmanpuoleisessa nuotit ovat vielä mustalla. Toinen taas on valkoinen. Lopulta harmaana printatut nuotit näyttivät parhaalta, ja sellaisista lopullinen kimppu sitten tehtiin.
Näitä hääjuttuja tulee vielä ainakin pari lisää. Toivottavasti tykkäätte, ja oikein mukavaa jos joku saa niistä ideoita itselleen. Tällä kokemuksella sanoisin että juuri se ideointi ja suunnittelu oli melkeinpä hauskinta. Hyvässä porukassa ideat suorastaan saavat siivet!
U P E A !
VastaaPoistaOn tuossa ollut tekemistä, mutta lopputulos todella kaunis !
Voi ihme että paperista saa noin kauniita ruusuja. Epäilen kyllä että miulta jäisi tekemättä.
VastaaPoista