Huomenna on monen ihanan naisen nimipäivä. Myös työtoverini Marja kuuluu tähän joukkoon. Marja kyseli minulta, kävisikö että tekisin Marjan päiväksi kakun töihin, hän tarjoaa. Kiireisenä naisena hän ei itse ehdi paljoa leipoa. Ainoa toive oli, että kakku olisi gluteeniton, jotta kaikki töissä voivat syödä sitä.
Tätä ohjetta olen jo pitkään halunnut kokeilla. Itse asiassa pohjaa olenkin kokeillut jo useaan kertaan, mutta nyt tein kakun ihan ohjeen mukaan. Tai, no, vähän isompana tein kuin ohje sanoo, mutta muuten.
Ihanan vihreä!! Vai mitä? =)
POHJA
100 g manteleita (voi myös käyttää valmista mantelijauhetta)
1 dl tomusokeria
2 valkuaista
TÄYTE
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
3 dl kevyttä hedelmäjogurttia
1/2 dl sokeria
1 limetin kuoriraaste ja mehu
(tippa vihreää elintarvikeväriä)
HYYTELÖ
2 liivatelehteä
1 dl vettä
1 dl tomusokeria
1 dl limettimehua
(tippa vihreää elintarvikeväriä)
KORISTELUUN
1 limetin suikaloitu kuori
Kiehauta ja kuori mantelit. Kuivaa ne talouspaperiin. Jauha ja sekoita mantelit tomusokeriin.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita manteli-sokeriseos nostellen joukkoon.
Kaada taikina hyvin voideltuun ja jauhotettuun irtoreunavuokaan, halkaisijaltaan n. 24 cm.
(minä en jauhottanut vuokaa, voitelin vain ja laitoin leivinpaperia pohjaan ja reunoille.)
Paista kakkupohjaa uunin alaosassa 175 asteessa noin 20 min. Jäähdytä.
Irrota kakkupohja vuoasta mutta jätä se vielä siihen.
Pane täytteen liivakot pehmenemään kylmään veteen.
Vatkaa kerma ja sekoita se jogurttiin. Mausta sokerilla.
Mausta edelleen limetin kuoriraasteella ja mehulla.
Värjää seos halutessasi hennon vaaleanvihreäksi.
Puserra vesi liivakoista ja sulata ne miedolla lämmöllä liedellä tai mikrouunissa täydellä teholla 30 sek.
(Minä kiehautin limetin mehun ja sulatin liivakot siihen).
Kaada liivakko tasaisena nauhana jogurttikermaseokseen koko ajan sekoittaen.
Pane hetkeksi viileään.
Kaada puolihyytynyt jogurttihyytelö kakkupohjan päälle vuokaan.
Nosta pariksi tunniksi viileään hyytymään (tai yön yli, kuten minä tein).
Pane hyytelön liivakot pehmenemään kylmään veteen.
Kiehauta vesi ja tomusokeri kasarissa. Sulata puserretut liivakot liemessä.
Sekoita limettimehu ja halutessasi elintarvikeväri joukkoon.
Nosta hyytelö viileään jäähtymään.
Harjaa koristeeksi tuleva limetti kuumassa vedessä.
Kuori se perunankuorimaveitsellä.
Leikkaa kuoret ohuiksi suikaleiksi.
Ripottele ne jogurttihyytelön pinnalle.
Lusikoi puolihyytynyttä mehuhyytelöä jogurttihyytelön pinnalle.
Hyydytä viileässä.
Tämä kakku on ns. "aikuiseen makuun", eli ei niin hirveän makea. Limetti tuo kivasti kirpeyttä.
Ja vihreä väri on hauskasti erilainen. Kaikkien sitrusten ystävien toivekakku. =)
EDIT: Unohtui mainita, että ohje on Kotileipurin Lämpimäiset - korttisarjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!