tiistai 12. kesäkuuta 2012

KYH 8, 9 ja 11 - kesäkoruja ja monikäyttöinen pussukka


Mulla on ollut kaksi viime yötä vapaata, ja sen kyllä huomaa KYH-rintamalla! laugh

Paitsi että olen lyhentänyt univelkaa, olen istunut koukku kädessä pitkin päivää. Eilen varsinkin, kun lapsetkaan eivät olleet kotona.

Valmiiksi on tullut paljonkin, mutta taidanpa näyttääkin vain vähän kerrallaan...



KYH sinänsä on haaste itselle. Ensinnäkin, ettei aloita liian suuritöisiä juttuja, ja sitten tietysti se että ne ovat tarpeeksi mielenkiintoisia että intoa riittää jatkaa työt valmiiksi määräaikaan mennessä.  Minä asetin itselleni vielä ylimääräisen haasteen:  päätin etten osta yhteenkään KYH-työhön lankaa, vaan käytän niihin vain kotoa jo löytyviä lankoja. Tämä asettaa tiettyjä rajoja myös aloitettaville töille, mutta toisaalta saan purettua lankavarastojani. Ja tietysti tulee haastetta lisää siinä mielessä, että pitää valita työt lankojen mukaan.



Ostin aikanaan kukkien virkkausta varten ison pussillisen Novitan Tennesseetä eri väreissä, siten että yksi kerä joka väriä. Niitä on edelleen jäljellä ihan hirveästi, ja niistä päätin ainakin tehdä jotain jotta saan niitä pois...



KYH 8  on tällainen pussukka, joka käy vaikka käsityöpussukaksi, mutta voihan siinä kuljettaa vaikkapa uimapukua näin kesällä. Käyttötarkoituksia löytyy varmasti monia:




Ohjeen mukaan tässä pitäisi olla neljää väriä, mutta tuo sininen loppui jo pohjaa tehdessä, joten jatkoin sen tilalla vaaleanpunaisella.



Tässä näkyy pohja, josta saa myös vähän osviittaa siitä miten pussi on tehty:




Kiinteillä silmukoilla on virkattu kovasti, ja pussi onkin siksi ihan tiivis.

Tässä vielä sivulta:




Malli: Swirling Bag  (kirjasta Crocheted Gifts)

Lanka: Novita Tennessee

Koukku: 3,50 KnitPro





Ja sitten lisää töitä samasta langasta. Nämä ovat pieniä töitä, mutta yllättävän suuritöisiä, kun virkataan paljon pieniä osasia jotka vielä ommellaan yhteen jne...



Kaksi virkattua rintakorua, nämä ovat KYH 9 ja 11:




Nuo huulet ovat aika hassut.... näin tämäntapaisen Craftsyssä. En ostanut ohjetta, mutta mukailin kuvan mukaan omasta päästä tämän.

Taakse on liimattu kuumaliimalla rintakoru-neula.  Sisällä on täytteenä mikrokuituvanua.

Tässä vielä lähempää:




Virkattu siis ihan kiinteillä silmukoilla lisäten ja kaventaen. Samalla täyttäen. Ylä- ja alahuuli erikseen, ja sitten ommeltu yhteen.



Lanka: Novita Tennessee

Koukku: 3,0  KnitPro



Ja vielä kukka lähempää:




Ohje kirjasta  Crohet Bouquet

Lanka: Novita Tennessee

Koukku: 3,5  KnitPro



Ensin on virkattu nuo kolme ympyrää, kaikki erikseen. Sitten nuo kolme lehteä kaikki erikseen. Sitten ns. pohja, johon nuo kaikki ommellaan kiinni. Ensin pyörylät pohjan päälle, sitten lehdet sen alle. Sitten tein vielä tuollaisesta hapsulangasta pienen tupsun ja kiinnitin sen tuohon keskelle.

Myös tässä siis liimattu taakse rintakoru-neula.



Näitä oli hauska väkertää. Ihan erilaista kuin virkata jotain yhtä ja samaa kuviota metri-tolkulla... vaihtelua siis!  wink





Eipä näillä ihan hirveästi sitä Tennessee-varastoa rokotettu, mutta vähän kuitenkin.





Nyt onkin tulossa ihana aurinkoinen päivä!  Taidan ottaa koukun ja lankakerän, ja mennä ulos terassille virkkaamaan!





Nauti sinäkin tästä kauniista päivästä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!