sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Lupasin ettei viikonloppuna mitään.... vaan kuinkas kävikään



Kun on paljon tekemistä, ei tiedä mistä alkaa. Pitäisi leipoa ne kakkupohjat ensi viikoksi... vaan... No, kahden viikon kuluttua kuopukseni täyttää 13 vuotta, ja hän pyysi jo aikoja sitten, että tekisin kukka-kakun. No minähän tilasin Ullanunelmasta  kukkavuoan, mutta en vielä testannut sitä... ennen kuin nyt. Vuoka on reunavuoka, joten sillä voi myös tehdä niitä minun rakastamiani hyydykekakkuja, mutta nyt siis paistoin siinä ihan kakkupohjan. Viiden munan taikina oli ihan sopiva.

Muoto näkyy nyt vähän huonosti, kun tuo pursotus meni metsään. Flora vispi jäi vähän löysäksi ja niinpä pursotus ei oikein pysynyt muodossaan. Päälle laitin suklaakuorrutteen, jonka ohjeen bongasin Viljonkalta
(suurkiitokset!). Hyvin simppeliä, sulatetaan yhteen 150g suklaata, 100g voita ja 1rkl siirappia. Suihkasin päälle hiukan pronssia, mutta ei se kauheasti näy. Koristeet ovat elämäni ensimmäiset marsipaani-neilikat. En ole niihin ollenkaan tyytyväinen, mutta menettelevät tässä, kun tämä menee ihan kotisyöntiin. Pursotus-vispi on värjätty vaalean siniseksi, ja on itseasiassa aika lähellä tuota kukkien väriä. Salama vain valkaisi sen tuossa kuvassa lähes valkoiseksi...
Välissä mustikkamoussea (Flora Vispiä, vanilja-tuorejuustoa ja 1 pss pakastemustikoita).
Kohta tulevat sisarukset ja isäni iltakahville, ja sitten maistellaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!