tiistai 5. toukokuuta 2009

Simaa ja kakkuja


Sima on nyt pullotettu, odotamme rusinoiden kansannousua...



 


Työkaverini Pepe saavutti miehen iän (60 vee) ja tietysti lomaili synttäriviikollaan... mutta me olimme fiksuja ja lahjoimme hänet runsaskätisesti ennen lomaansa. Niinpä loman loputtua hän halusi tarjota meille kiitoskakut. Ja minä sain kunnian tehdä ne. :-)


Työyhteisöni on aivan ihastunut sitruuna-lakritsi-kakkuun, ja niitä olenkin saanut tehdä kahvihuoneeseemme jo useamman kerran.
Täytteiden ohjeet löytyvät Kinuskikissalta ja kuorrute on Hopeatoffeekinuskia, ohje Hellapoliisilta.  Valitettavasti Hopeatoffeeta ei kaupoista enää löydy, ja omat varastonikin hupenevat. Näihin kakkuihin teinkin kuorrutteen puoliksi Hopeatoffeesta ja puoliksi Kickistä.


Tein oikein koemaiston, että mitä eroa noilla karkeilla on, ja totesin että Kick on lakritsitoffeeta, Hopeatoffeessa on salmiakkia mukana. Harmi ettei sitä enää saa, se oli yksi lempparikarkeistani.


Isompi kakku on 8 munan pohjalla, pienempi 4 munan. Pepe halusi molempiin kirjoitettavaksi päälle "Kiitos", koska näillä kakuilla hän halusi kiittää työtovereitaan muistamisesta merkkipäivänä.



 



 


Kukiksi laitoin gerberoita kevään kunniaksi. Sokerimassaa ovat.


Reunoilla vaniljakreemijauheella tanakoitettua kermaa.
Kaikenkaikkiaan isossa kakussa täytteineen on n. 17 dl kermaa, joten mitään kevyen linjan kakkuja nämä eivät ole! Mutta sitäkin paremman makuisia, kun aineet on aitoa.  :-)


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!