maanantai 15. syyskuuta 2008

Retkellä tyttöjen kesken


Eräällä sukulaistytöllä oli viime viikolla synttärit. Hän on saman ikäinen kuin oma kuopukseni, ja hänellä on isosisko joka on samanikäinen minun esikoiseni kanssa. Varsinainen tehoneliö siis. =)    
Siskoni on tämän synttärisankarin kummi, ja hän ehdotti että lähtisimme tyttöjen kanssa pikku synttäriretkelle. Valitettavasti kamerani akku hyytyi kesken retken, mutta jotain kuvia sentään sain. Tässä niistä muutamia:

Ensin tytöt matkalla metsään:


Ihanaa vanhaa metsää, johon koko matkalle oli rakennettu hyvät pitkospuut.
Kuvan kaltaiset sillat oli rakennettu tällaisen kauniin puron yli:


Metsästä päästyämme oli näkymä tällainen:

Taustalla näkyvä järvi on Matildanjärvi, joka sijaitsee Teijolla, Perniössä.

Jatkoimme pitkospuita eteenpäin. Teijon retkeilyalue on iso, ja maisemat tosi upeita.
Hetken kuluttua saavuimme Puolakanjärven rantaan:


Olimme saapuneet määränpäähämme, tälle laavulle:


Sillä aikaa kun siskoni sytytteli nuotiota, tytöt istuskelivat rannalla:


Tässä vaiheessa kamerani hyytyi.

Grillasimme makkaraa, ja synttäriretkellä kun olimme, söimme jälkkäriksi kakkua (laitan siitä toisen postauksen).
Itse olin ekaa kertaa Teijon retkeilyalueella, mutta varmasti menen uudestaan. Ei tarvitse olla mikään retkeilyharrastaja tai samooja tai patikoitsija. Tavalliset lenkkarit riittivät. Reitit olivat hyvin viitoitettuja, ja hyvässä kunnossa. Maisemat henkeäsalpaavia.
Lisäksi polun varteen oli tehty ihania pikku taideteoksia. Matildanjärven rannalta löytyi ainakin Vellamo, vedenemäntä, Sinipiikasia, Katajattaria, Mielikki metsän valtiatar... Ahdistakin oli kyltti, mutta häntä emme nähneet, oli varmaan sukeltanut meitä piiloon...  =)
 
Alkumatkalla (kun kamera vielä toimi) näimme tällaisia pelivälineitä:

Ensin PESÄPALLO:


Sitten VERKKOPALLO:


Ja vielä KORIPALLO:


Millä sinä haluaisit näistä pelata?!  =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!