perjantai 15. syyskuuta 2017

Uusiosukat ja tuolin uusi elämä

Edellisestä postauksesta unohtuivat yhdet sukat, kenties siksi että ne useimmiten ovat jalassani. Nämä ovatkin uusiosukat.
Nimittäin pari vuotta vanhat, ensimmäiset itselle tehdyt sukkani (jotka vilahtivat blogissa täällä.)  tulivat tiensä päähän. Useaan kertaan niitä parsittiin, mutta nyt ne alkoivat olla jo niin hauraat, että ei kannattanut parsia. Siispä puriin koko teräosan, ja neuloin täysin hyväkuntoisen varren jatkoksi uudet terät.
Samalla hyödynsin pientä jämälankanöttöstä. Eli tein valkoisen terän keskelle keltaiset raidat. Tuota keltaista ei siis ollut yhtään tuota enempää. Jaoin lankanöttösen kahteen osaan, jotta raidoista tuli yhtä suuret. Nyt nämä ovat taas jalassa lähes aina kotioloissa, ja usein ne pääsevät myös reissuille mukaan.


Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olen saanut oman "ateljeen".  Sinne päätyi myös esikoisen hylkäämä, käytössä kulunut työtuoli.
Oikein hyvä tässä on edelleen istua ja työskennellä, mutta kovin on ruma ja rispaantunut. Siispä kaivoin kangaspaloistani apua asiaan. 

Olen joskus vuosia sitten päällystänyt yhden vanhan ja kuluneen työtuolin, ja silloin tein istuinosasta myös kaavan. Tuo kaava oli yhä tallella, joten istuinosa oli helppo leikata oikeaan kokoon. Selkänojaan ei ollut kaavaa, enkä sellaista tehnyt nytkään (mikä kyllä näkyy huonossa istuvuudessa). Asetin vain kangaspalan selkänojalle, ja leikkasin reilusti reunoja mukaillen. Taka- ja alapuolelle jäävät kaistaleet ovat suorakaiteita. Pari saumaa ja kuminauhakuja, se on siinä.


 Käyttämäni kangas on neulosta, joten huolittelin reunat nelipistosiksakilla. Istuinosan reunakaistaletta muotoilin hiukan tuosta osasta, joka jää selkänojan varren kohdalle, sillä siinä kohden kaistale ei mahdu niin pitkälle istuimen alle kuin muualla. Hyvin nuo täyttävät tarkoituksensa, vaikka eivät niin viimeisen päälle hiottuja olekaan. Nyt tämä tuoli on ompelutuolinani, ja palvelee varmasti vielä useita vuosia.

1 kommentti:

  1. miksi hylätä hyvät sukanvarret, varsinkin kun niihin liittyy niin paljon tunnearvoa! ihanan raikas ratkaisu tuo keltainen raita jalkaterässä. Minusta tulin selkänoja juuri noin elävä ja hauska kun raidoissa pientä "lainetta".

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!