tiistai 12. toukokuuta 2015

Miehelle saapassukat

Yllättäen olen taas neulonut sukat...

Miehelleni olen tehnyt jo muutamat sukat tässä kevään mittaan, mutta ei niitä kuulemma koskaan ole liikaa. Ja kun tässä pikkuhiljaa yritän tuhota lankavarastojani, löysin useamman kerän raidallista Seiskaveikkaa. Mies vähän vihjaisi, että pidempivartiset saapassukat olisi tarpeen, joten siitä sitten vaan.
Olimme miehen kanssa vappuaattona risteilyllä, ja ajattelin että ainakin bussimatkalla on hyvä neuloa, joten päivällä ennen lähtöä laitoin nämä alulle. Koko viikonloppu näitä sitten pikkuhiljaa neulottiin, ja valmista tuli.


Värikin kelpasi, vaikka punaista onkin. Saappaissa näitä ei ole käytetty (vielä), mutta sen sijaan iltaisin sohvalla istuessa koko ajan.
Tein tällä kertaa 3o1n-joustinta, jota jatkoin sukan päälliosassa myös jalkaterään. Muuten ihan perussukka.
Lankaa kului 125g.

Lanka: Novita 7 veljestä jättiraita
Puikot: 3,5



Tykkään tuosta joustinkuviosta, tuollainen leveä sopii mielestäni miehen sukkaan hyvin. Ja tuntuu mieskin tykkäävän, kun näkyvät joka ilta olevan jalassa.

3 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja ihanan väriset. Saappaissa onkin hyvä villasukkia pitää. Ei ala suonenvedot vaivaamaan niin helposti..

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!