lauantai 12. heinäkuuta 2008

Yksin kotona - ruokana uuninyytit, nam, nam!


Tänään on Edina yksin kotona. Lapset lomailee isällään, ja avokki lähti veljensä mökille varpajaisia juhlimaan.
Ihanaa, ei tarvitse ajatella muita kuin itseään kun suunnittelee päivän ruokaa.
Tämä kuva ei kyllä tee annokselle oikeutta, mutta oli niin kova nälkä, että nappasin vain äkkiä kuvan.



Nimesin ruuan Uuninyyteiksi. Raaka-aineina voi käyttää periaatteessa mitä vaan, oman maun mukaan.
Minä paloittelin tuohon isoon nyyttiin sipulia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, keitettyjä perunoita ja fetajuustoa. Rouhin vähän pippuria päälle ja lorautin oliiviöljyä. Sitten tiiviiksi nyytiksi. Lisäksi käärin rullalle pekonia ja ohuita broiler-leikkeitä, ja laitoin nekin foliokääreeseen. Sitten uunipannulle, ja uuniin n. 40 min. Kastikkeeksi laitoin smetanaa. Oli tosi herkullista ja maukasta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!