tiistai 27. marraskuuta 2012

Pikkujoulun herkkuja

Niin siis siirryin minäkin lopulta Vuodatuksesta Bloggeriin. Katsotaan, kuinka mun käy.
Nappasin kaikki vanhat tekstit mukaani, joten uudetkaan lukijat eivät jää vanhoista höpsötyksistäni paitsi. Blogin nimi tosin vaihtui kuvaamaan enemmän sisältöä. Pääasiassahan täällä virkkaan. Sivutuotteina joskus kokkailut ja leipomukset päätyvät myös esittelyyn.

Niin tänäänkin: meillä oli reilu viikko sitten kuoron pikkujoulut. Muutamat meistä leipomakärpäsen puremista laulajista teimme illaksi herkkuja. Kuorossa on monia "ruokavammaisia", ja myös heidät toki piti ottaa huomioon. Minä päädyin tekemään kaikki leipomukseni maidottomina, laktoosittomina, vehnättöminä, gluteenittomina.






Yllä siis rasiallinen nuotti-pipareita. Alemmassa kuvassa piparien lisäksi piparipulla ja porkkana-tattarimuffinssi.




Pullat ja muffinssit pakkasin tuohon isoon peltirasiaan. Lisäksi tein maustekakun, jonka koristelu valitettavasti hiukan suli kakun sisään. Maistui silti oikein hyvältä vaikka ulkonäkö vähän kärsikin...




Mun piti tehdä pasteijoita, mutta maidottomasta perunavoitaikinasta tuli niin murenevaa, että parin koepaiston jälkeen päädyin tekemään piiraan. Pohjana siis pasteijataikina, täytteenä pasteijoiden riisi-jauhelihatäyte jonka päälle kaadoin kaurakermasta tehdyn munamaidon. Näin sain tämänkin syötävään muotoon.

Tämä seuraava kakku ei ollut pikkujouluissa vaan isänpäivän kahvipöydässä. Laitan siitäkin kuitenkin kuvat tähän. Voihan tällaista pikkujouluissakin tarjota:




Kakkua ehdittiin jo vähän leikata, ennen kuin muistin hakea kameran. Kyseessä on Appelsiinisuklaakakku. Suklaakakkupohja, jonka väliin hyydytetään appelsiini-kermahyytelö. Päällä kermavaahtoa ja appelsiiniviipaleita. Oikein herkullista!


3 kommenttia:

  1. Tervetuloa sullekin tänne meidän muiden siirtolaisten joukkoon.
    Aamutuimaan kuolasin tuota täytekakkua. Iltapäiväkahville ei ole moniin aikoihin ollut mitään herkkua. Joku keksinpalanen tai leipäviipale. Olen niin laiska leipomaan että oikein hävettää. Lapsille olen kommentoinut asiaa sillä että pysyy nuo liikakilot kurissa.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa tänne bloggeriin! Onpa maukkaan näköisiä herkkuja, varsinkin tuo täytekakku.

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille! Minä olen edelleen vuodatuksessa, koska kaikki toimii minulla ainakinn toistaiseksi mainiosti. =)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!