sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Viidakkokakku sekä KYH 4 ja 5



Tälle viikonlopulle oli vielä toinenkin kakkutilaus, toiveena jotain viidakkoon liittyvää. Päivänsankari täytti 1v.





Kokeilin ihan ensimmäistä kertaa elämässäni tällaista kerroskakkua.



Ei mulla ollut edes noin pientä kakkuvuokaa kuin tuo ylempi kakku on, vaan leikkasin kääretorttulevystä siihen kerrokset.





Vähänks mä oon tyytyväinen tuohon norsuun, yleensä mun muovailuyritelmät menee ihan päin honkia. Jalka suussa



Kakussa on täytteenä perusmousse jossa kermaa, tuorejuustoa ja sokeria, toiseen täyteväliin ripottelin moussen päälle banaaniviipaleita, toiseen säilykepersikka-viipaleita.





Kuorrutus ja koristeet marsipaania, paitsi nuo pienet viidakkonaamat joita löytyi kaupan leivontatarvikehyllystävalmiina. Mun mielestä ne on tosi hauskoja. Antavat kivan lisän tuon ison kakun reunoille.





Tuo ruskea luikerteleva nauha on esittävinään jotain liaania... tuon ylemmän kakun kirahvikuvion löysin kun googletin aiheesta kuvia.



Ainakin saajat tuntuivat tykkäävän.



 



Ja olen mä yrittänyt ehtiä aloittaa joka päivä jonkun kässynkin, kun siihen KYH-tempaukseenkin päätin osallistua. Laitoin muuten nyt tuonne sivupalkkiin tuon KYH-napinkin, jonka linkistä saa lisätietoa.



Tässä mun KYH-4, Sweet Lorraine Lace Scarf, jollaisen olen jo kerran aiemminkin tehnyt Popparista. Tällä kertaa lankana Ambre.





En juuri alkua pidemällä ole, mutta eiköhän tämä tästä kun kakku-buumi taas hellittää...



Ja sitten KYH-5, jonka tein heti valmiiksi. Tällainen on ollut jo pitkään to-do-listalla, en vaan ole saanut aikaiseksi aloittaa. Kirjanmerkkiä siis.





Virkkauslangasta tehty, malli Gothic Cross, eli goottiristi. Mielestäni kaunis!



 



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!