sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kissojen kamaa

Tämä on valmistunut jo toukokuussa, mutta enpä vaan ole saanut istahdettua koneen ääreen kuvia käsittelemään...
Meillä on kaksi kissaa, ja niillä on vain yksi, osittain rikkinäinen kiipeilypuu. Pitkään olen jo miettinyt, että talomme portaikkoon mahtuisi hyvin seinille jotain... ja niinpä, kun toukokuussa pidin loput viime vuoden lomani, ryhdyin tuumasta toimeen (ensin kysyttyäni mieheltä luvan).
Löysin kangaskaupasta tuollaista pörröistä kangasta, vähän kuin tekoturkista, mutta ei ihan. Kauniin violettia. Sitten pengoin pihavarastoamme, kellaria ym. säilytystiloja, ja löysin hyllyn jos toisenkin. Niiden päälle sitten liimailin kangasta. 

Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, vaan lähdin vähän "soitellen sotaan" kiinnittämään hyllyjä seinälle. Tuo oksa on pihavaahterastamme. Oksaan ei tullut lehtiä tänä vuonna, joten se karsittiin. Siitä sahattiin miehen avustuksella sopiva pätkä, ja hiottiin kuiva ja hilseilevä pinta pois. Parilla ruuvilla hyllyyn kiinni sekä ylhäältä että alhaalta.

 Tuo iso hylly, jolla Pate-kissa kuvassa makoilee, oli edellisessä elämässä kaapin ovi. Sekin löytyi pihavarastosta. Irrotin saranat, sahasin sopivaan mittaan ja liimasin kankaan.

Vielä löytyi vanhat "kissatikkaat", jotka joskus olivat ulkoseinässä keittiön ikkunan alla. Siitä sain hyvän kulkusillan tuonne ylös. Nyt tuo on Paten lempipaikkoja. Sinne se aina kömpii ruuan jälkeenkin nukkumaan.

Vielä tuossa on paranneltavaa, mutta suunnittelen taas jonkin aikaa, ja sitten... kangastakin vielä jäi, joten eipä sitä tiedä mitä vielä seinille ripustan.

2 kommenttia:

  1. Hieno systeemi! Kyl teidän kissoilla on kissanpäivät. Ei voi muuta virkkaa.

    VastaaPoista
  2. Hieno minustakin! Miä oon miettiny, miten saisin helposti tehtyä jonkun raapimispuun tms. ehkä jopa siirrettävän, kun meillä käy välillä hoitokissoja ja johonkinhan ne tietysti aina teroittaa...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!