keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Nuken mekko

Kun 3-vuotias tyttö tulee ja pyytää hellyttävästi, että "voisitko kiltti neuloa tai virkata mun nukelle yöpaidan?", niin mitä on tehtävissä? Vaihtoehtoja on tasan yksi.

Sain nuken lainaksi sovitusta varten.

Näin tällaisen mallin erään amerikkalaisen virkkauslehden fb-sivulla. Ohje olisi pitänyt ostaa, mutta ajattelin että kaipa tuollaisen nyt lonkalta virkkaa...

Ensin tein kahdeksan isoäidinneliötä. Sitten virkkasin niihin pylväät reunoihin ja seuraavaksi aloin yhdistellä neliöitä. Yläosa on edestä auki pukemisen helpottamiseksi. Kaulassa on solmimisnauhat. Hihansuihin nirkkoreunaa ja pääntielle pylväsreunus (ja samalla vähän kavensin pääntietä).
Sitten vain helmaa pylväillä, alussa lisäyksiä mutta sitten vain suoraa. Helmaan vielä raidoitusta neliöiden väreillä.


Langat: Helsingin Villakehräämön Tupu (kelt.)  100% polyakryylia
sekä  Rondon Vauvalanka (kaikki muut värit)  100% polyakryylia
Koukku: 3,5
Malli: kuvan perusteella itse sovellettu

Yhdistin siis kaikki neliöt virkkaamalla. Se on nopeampaa kuin ompelu, ja samalla saumalla saattaa yhdistellä pidempiäkin pätkiä. Myös kaulan solmimisnauhat on virkattu.


Tyttö tuntui tyytyväiseltä, joten minäkin olen.

4 kommenttia:

  1. No varmasti on tyttö onnellinen kun nukke sai noin kauniin yöpaidan.

    VastaaPoista
  2. Nukke sai kauniin mekon. Tyttö tuli varmasti iloiseksi =))

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana, kyllä nuken omistaja on nyt onnellinen pikkutyttö!

    VastaaPoista
  4. Hieno. Aika hassu pyyntö, että yöpaita. Ennemminkin ois luullu toivovan jonkun muun vaatteen. Kyllä toi ihan yöpaidalta näyttääkin. Hieno.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!