lauantai 26. tammikuuta 2013

Tuulahdus vuosisadan vaihteesta

Viime vuoden keväällä esittelin blogissa rooliasuani, jota käytän kuoron kamariooppera-esityksissä. Esityksen aihe on ajaton, mutta me olemme puvustuksen ja lavastuksen henkeä pyrkineet sijoittamaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Minähän tein koko asuni itse. Halukkaat voivat kurkistaa asua täällä.
Ajan mittaan minua on esityksissä alkanut vaivata se, että ulkoasuni on kovin samanlainen eri näytöksissä, vaikka en kakkosnäytöksen kievari-kohtauksessa olekaan sama henkilö kuin maalaistalossa. Siispä nyt lopulta virkkasin itselleni uuden peruukin. Tämä on se hassutus jonka lupasin.... kuopukseni kikatti ihan kippurassa kun näki tämän.




Tein siis hatun kanssa käytettävän korkkiruuvikihara-peruukin. Kiharoita on vain tuossa sivussa. Otsalla on ketjusilmukoista pikkukiharaista otsatukkaa.
Tässä kuva sivulta:





Hattuhan on myös esitelty aiemmin täällä blogissa.
Muutoinkin on tämä kakkos-asuni kokenut muodonmuutosta, mutta en nyt saanut enempää kuvia siitä.
Kyllä tämä hymyn sai kuorotoverienkin kasvoille...

Peruukissa on "myssy"-osa, johon otsatukka on virkattu kiinni. Korkkiruuvit on virkattu erikseen ja kiinnitetty sitten myssyyn.
Lanka: Midara Merino Gold   (50% merino villaa, 50% akryyliä)
Koukku: 3,0 (korkkiruuvit) ja 6,5 (myssy ja otsatukka)

Kuvitelkaa tähän asuksi pitkä hame, valkoinen pellavapusero, musta korsetti punaisin nauhoin, huivi lanteille ja pitsireunainen viuhka käteen. Kievarin kevytmielinen naikkonen... *hih*


3 kommenttia:

  1. No minähän kuvittelin ja sanon WAU :)
    Jo tuo hattu, kiharoineen on aivan ihana.

    Mutta ... olin ällikällä.... oletko sinä Edina ?

    VastaaPoista
  2. Saitpa hymyn myös lukijoiden kasvoille! Kyl on hieno rooliasu.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!