tiistai 17. toukokuuta 2011

Viidenkympin bileet



Meillä oli viime viikonloppuna sitten lopulta ne 50-vuotisjuhlat.

Juhlat sujuivat hyvin. Juhlapaikkana meillä oli upea

Matkailukievari Vanha-Puuska.



Mulla ei ole valitettavasti kuvia juhlista, mutta käykää katsomassa tuon linkin takaa. Paikka on tosi kiva tällaisten juhlien järjestämiseen.

Ruoka oli todella herkullista ja toiveidemme mukaista.



Ruokailun jälkeen siirryimme piharakennuksen Talli-kahvioon, jossa musiikista vastasi DJ. Saimme myös laulaa karaokea (ja se olikin yllättävän suosittua)!  DJ:n laitteineen tilasimme  täältä.  Olimme todella tyytyväisiä myös tähän osaan juhlia. Musiikki oli täsmälleen toiveidemme mukaista. Hymy



Itse tein juhliin ainoastaan täytekakut ja pikkuleivät.



Kakuiksi päivänsankari halusi mielestään maailman parhaan levyn A- ja B-puolet:





Kyseessä on The Beatlesin "Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band".





Tässä A-puoli.



 





Ja tässä B-puoli.



Ja vielä lähikuvaa A-puolen etiketistä:





Etiketit ovat syötävälle paperille elintarvikevärillä tulostettuja kakkukuvia.



Itse "levy" on mustaa marsipaania.  Sekä kuvat että marsipaani on hankittu  Cakefix-verkkokaupasta   paitsi että hain tarvikkeet itse kun tuo Piikkiö on kuiteskin aika lähellä.  Ja pääsinpä siis tapaamaan henkilökohtaisesti Rouva Veen,  jonka kakkuja olen ihaillut jo muutaman vuoden hänen bloginsa kautta.



Kakkujen täytteenä on Caipirinha-mousse ja suklaamousse. Reunoilla kermavaahto, jonka kuvion Wiltonin kolmioraapalla.





Ja vähän sokerihelmiä väriä antamaan.



Kakut olivat gluteenittomia ja laktoosittomia.



 



Kakun lisäksi kahvin kanssa tarjoiltiin pikkuleipiä:





Viidenkympin nopeusrajoituksia tietysti. Noi pursotukset meni kyl vähän päin seiniä, noi punaiset reunat siis. Mutta kun ne kerta kelpasi päivänsankarille niin uskalsin sit laittaa tarjolle...





Toi numero on piirretty kuivuneen kuorrutuksen pintaan elintarviketussilla. Nää oli siis täytepipareita, täytteenä oli sipaus tyrnihilloa (joka on yks päivänsankarin lemppareista).Myös pikkuleivät olivat laktoosittomia ja gluteenittomia.



 



Viime hetkellä ennen juhliin lähtöä väsäsin vielä itselleni juhlakorvikset:





Ja ei, en ole itse leikellyt tätä millään kuviosahalla. Susun kaupassa   oli tällaisia kauniita puuleikkauskuvioita myytävänä ja minä sanoin heti että noista ruusuista mä teen itselleni korvikset. Ja tein kans. Ei tarvinnu muuta kuin kiinnittää koukut paikalleen. Ja kauniit tuli, ainaskin mun mielestä.



 



 



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!