lauantai 24. lokakuuta 2009

Totoron kissabussi-täytekakku



Edelliselle Totoro-kakulle seuraa jatkoa.

Pikku Leevi sai nimen, ja sitä juhlittiin Totoro-kakun voimin.



Nyt Leevin isoveli Nooa täyttää kolme vuotta. Hän oli Totoro-kakun nähtyään sitä mieltä, että ainoa teema-vaihtoehto hänen synttärikakukseen on Totoro.  Sellaista sitten minulta pyydettiin, ja ehdotin kakun teemaksi kissabussia. Sellaisella se Totoro ajelee....  Hymy



Ja tällainen kissabussi lähti hetki sitten matkalle kohti määränpäätä.





Hahmo on siis kissa, joka on myös bussi. Renkaiden tilalla tassut, edessä hymyilevä kissan pää.





Pään viereen tein lisäksi pienen Totoro-hahmon. Siitä tosin tuli aika hassun näköinen.... Esikoistyttäreni nauroi katketakseen sen nähdessään...  (teinit!)

Kissan pään yläpuolella olevaan punaiseen pikku-kylttiin kirjoitin päivänsankarin nimen.





Tässä näkyy myös häntä.



 





Tällainen kokonaisuus.



Kakkupohja on seitsemän munan sokerikakkupohja.

Täytteinä mustikkamousse, ja toisessa välissä mustikkahillo-sipaisun päällä paksu vaniljakastike.

Päällys marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Totoro ja kissabussin häntä myös samaa sekoitusta.  Yksityiskohdat piirretty elintarviketusseilla. Kissan korvien sisäpintaan tupsuttelin hiukan kultatomuväriä.



Tein kakkupohjan samalla vuoalla kuin edellisen Totoro-kakun, mutta leikkasin sen keskeltä kahtia. Näin sain kakusta korkeamman, ja yhdestä pohjalevystä leikkasin sitten palasia, joista tein nuo kissan tassut ja pään. "Liimasin" ne kakun sivuille mustikkahillolla. Hyvin pysyi.



Toivottavasti maistuu. Palautetta saan varmaan joskus tulevaisuudessa...



 



 



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Jätäthän pienen viestiin käynnistäsi, kiitos!