torstai 30. joulukuuta 2010

vuoden lähestyessä loppuaan



Tänä vuonna säästin ensimmäistä kertaa lankakerien vyötteet jotta voin vuoden lopussa laskea langankulutuksen. Tänään laskin.



Summaan pitää lisätä muutama sata grammaa, sillä vajaaksi jääneet kerät olen tietysti vienyt vyötteineen takaisin lankavarastooni.



Hämmästyin todella itsekin, sillä 6 kg menee reippaasti rikki. Olenpa minä ollut ahkera. Yllättynyt



Tämän vuoden kässymuistojen myötä kiitän kaikkia blogissani vuoden mittaan vierailleita. Toivottavasti saan lukea kommenttejanne myös ensi vuonna.  KIITOS!





 



 


sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jouluisia juttuja



Nyt voin jo näyttää täällä minkälaiset joulukortit meidän perheeltä lähti tänä vuonna:





Tällainen päältä päin. Sisällä oli vielä runo ja hyvän joulun toivotus.



Tuossa päällä lukee "Lämmin Joulutervehdys". Teksti näkyy vähän huonosti... Minusta näistä tuli kauniit ja ainakin ruskeasta tykkäävä siskoni oli tykännyt näistä. Hymy



 



Vietimme joulun isäni luona, kuten tavallista. Pikkuveljeni (23 v.) kanssa ihailimme kuusen alustaa ja totesimme että kylläpä olemme olleet tänä vuonna kilttejä...





Näistä paketeista paljastui monen moista ihanaa. Minun tekeleitäni olivat seuraavat:



Miehelleni huopatossut:





Perus huopatossut kokoa 44, päälle neulahuovutettuna luppakorvainen koira (yrittää esittää meidän Remua...)



 



Iskälle huopatossut:





Näyttävät ihan perus-huopatossuilta, vaan katsokaapa niiden pohjaa:





Kamala kun näkyy huonosti....



Pohjassa on liukuesteet. Itse pursotettuna siellä lukee "iskä" kaksi kertaa, ja vielä varpaiden kohdalla aurinko ja kantapäässä sydän.



 



Ja vielä iskän naisystävän huopatossut:





Huono kuva (otettu vain kynttilänvalossa). Mutta perus-huopatossut joihin on päälle neulahuovutettu kukka. En ajatellut mitään tiettyä kukkaa, mutta mieleeni tuli valkoiset joulutähdet. Saaja ilahtui kovasti ja tuntui tykkäävän. Hymy



 



Kaikissa huopatossuissa lankana: Novita Huopanen eri väreissä.



Koukku: 10



Kukissa ja koirissa pohjalla muotoon leikattu pala huopakangasta jonka päälle neulahuovutettu huovutusvillaa. Kukkien emit ja koiran kuono ja silmät neulahuovutettu Huopanen-langan pätkistä.



Liukueste-ainetta saa ostaa hyvin varustetuista askartelu- ja käsityöliikkeistä. Itse ostin sitä käsityömessuilta Seinäjoelta.



Joulu oli ihana. On ihana antaa lahjoja kun pääsee vielä näkemään lahjan saajan ilmeen kun hän pakettinsa avaa. On ihana tunne kun näkee että on osunut oikeaan lahjan valinnassa.



 



Hyvää joulun ja uuden vuoden aikaa edelleen kaikille!!!



 



 


perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua kaikille!





 



Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!!!



 



Toivottavat: Edina, joulupukki ja Remu-koira.



 


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Frost-sukat



Nämä valmistuivat jo jokin aika sitten. Unohtui vain kuvata ja sitä myöden myös jäi laittamatta ne tänne blogiin.





Miehelleni virkkasin villasukat.



Lanka: Gjestalin Frost



Koukku: 3,0



Ohje: kirjasta "Crocheted Socks"



Edelliset sukat alkavatkin kuulemma jo kulua puhki, joten nämä tulivat juuri sopivaan aikaan.



 


perjantai 17. joulukuuta 2010

Lähihoitajan valmistujaiskakut



Hyvä ystäväni valmistui tällä viikolla lähihoitajaksi  ja huomenna on valmistujais-bileet. Minulta tilattiin kakut. Ainoa toive oli, että "jotain hoitsu-aihetta vaan..."



Väkeä olisi tulossa n.50 henkeä, joten tein kaksi kahdeksan munan kakkua.





Hoitajan asuun, tottakai, kuuluu työtakki tykötarpeineen. Löytyy kynää, ruiskua, saksia ja stetoskooppia...  ja tietysti nimilappu.Hymy





Molempien kakkujen täytteenä appelsiini-ja suklaa-mousset.



Päällä marsipaanikuorrutus ja kaikki koristeet marsipaania.





Lähikuvaa....





ja lähikuvaa.



Ja sitten toinen kakku:





Ainakaan sydänkäyrä ei vielä ole  suora... tykötarpeita edelleen, ja laastareitakin on tarvittu jo enemmänkin...





Tässä siis samat täytteet, ja myös kahdeksan munan pohja.



Kuorrutus ja kaikki koristeet marsipaania, paitsi reunan sydänkäyrän valkoinen pohja sokerimassaa. Sydänkäyrä pursotettu pikeerillä. Laastarit marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.





Sivelin koristeisiin vielä sinne tänne glitter-jauhetta.



Molemmat kakut ovat laktoosittomia ja gluteenittomia.



Marsipaanin alla sokeri-creme laktoosittomasta voista tehtynä.



Menen itse huomenna bileisiin, joten pääsen testaamaan makumaailmaa myös käytännössä. Hymy



 



 


sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Myyjäiskakkuja ja synttärilahjoja



Kuopuksen koulussa oli lauantaina joulumyyjäiset ja sinne pyydettiin jotain myytävää; leipomuksia ja käsitöitä esimerkiksi. Niinpä sitten vietin viikolla yhden illan leipoen kuivakakkuja:





Tässä ne ovat kaikki yhdessä.



Ja sitten erikseen:





Suklaakakut. Yksi normaalikokoinen tuossa oikealla, ja sitten kaksi "puolikasta", eli pienissä vuoissa paistettuja.





Piimäkakut. Samoin yksi normaalikokoinen, ja nuo pitkulaiset ovat pienemmissä (matalammissa) vuoissa paistettuja.





Näiden nimi on Nallekakku. Reseptin mukaan kukaan ei tiedä mistä kakut ovat nimensä saaneet, ehkä tuo pähkinäkuori on jonkun mielestä muistuttanut nallen turkkia...





Ja kirsikkakakku. Tässä kakussa on mantelirouhetta ja kokonaisia säilykekirsikoita. Lisäksi koko taikina maustetaan säilykekirsikoiden liemellä. On varmasti hyvää!



 



Mulla oli viime viikolla synttärit ja nyt on ihan pakko näyttää kaksi lahjaa jotka sain;





Tällainen ihana silikoninen suklaapursotin. Mukana kaksi suutinta, pieni ja iso. Helppo täyttää tuosta päältä. Tosi ihana!!! Maltan tuskin odottaa että pääsen kokeilemaan!



 





Tämä on jo kovassa käytössä. Tällä minä nykyään lasken kerroksia käsitöissäni. Eikö ole upea?!  Tämä on aika painava, joten pysyy hyvin paikallaan pöydällä. Ei tarvitse kuin sormella napsauttaa tuosta oikealla olevasta vivusta. Minä ainakin tykkään! Eipä olekaan joka tytöllä tällaista kerroslaskuria!



 


maanantai 6. joulukuuta 2010

Pääkalloja ja vauvanvaatteita



Tämän vauvanvaatesetin olenkin jo kerran täällä esitellyt, mutta näytänpä nyt uudestaan, kun se on tuplaantunut.





Eli teinpä toisenkin samanlaisen setin samasta langasta. Vieläkin tuota lankaa on varastossa sen verran että voisi tulla kolmaskin setti, vaan enpä taida....



Nämä on tehty siksi, että kahdelle kuorotoverille on syntynyt tyttövauva nyt loppusyksystä. Nämä ovat nyt jo paketissa odottamassa seuraavia kuoroharjoituksia.



Ja sitten taas pukinkontti-asiaa.

Nuorin veljeni vihjaili, että jos joku vielä miettii hänelle joululahjaa niin uusi kaulaliina olisi tarpeen. Eikä hän pistäisi ollenkaan pahakseen vaikka siinä olisi muutama pääkallo...





Joten pääkalloja siis tehtiin. Mun mielestä tästä tuli aika hauska. Eivät nuo pääkallot kovin pelottavilta näytä. Pikemminkin hassuilta.





Ihan yksinkertaista kirjovirkkausta puolipylväillä.



Lanka: Novita Marjukka



Koukku: KnitPro 6,0



 



 


perjantai 3. joulukuuta 2010

Frills and Flowers Wrap



Aika uskaliasta paljastaa täällä pukinkontti-tavaraa, mutta otan sen riskin.



Ensin ihastuin tähän lankaan Citymarketin lankaosastolla. Sitten selasin viikon verran ohjekirjasia ja -lehtiä löytääkseni langalle täydellisen kohteen. Ja löytyihän se;



Frills and Flowers Wrap





Tässä kaulahuiviksi kiedottuna.



Lanka: Novita Varpu



Koukku: Knit Pro 6,0



Malli: Frills and Flowers Wrap, kirjasta "beautiful CROCHET for head, hands and toes  (Melody Griffiths)





Tässä näkyy tuota helmaa. Harmi etteivät nuo kauniit pallosilmukat erotu paremmin.



Kukat on virkattu erikseen, ja kiinnitetty valmiiseen työhön. Niitä on kaikkiaan 15 kpl. Myös huivin molemmat päät on kurottu yhteen kukkasilla, näin nuo päät kapenevat kivasti laskoksille.





Tätä voi siis käyttää myös stoolana, ja näin talviaikaan onkin tosi kiva olla tällainen lämmike hartioilla.





Tässä lähikuvaa. Helma poimuttuu tosi runsaana ja ainakin mun mielestä tekee kivan vaikutelman. Värit vaihtuvat mielestäni kauniisti.





Tämän voi myös kietoa hartioille väljemmin poncho-tyyliin, ja kiinnittää vaikka huivineulalla.





Ja vielä takaa.



Huivi on tosi pehmeä ja lämmin. Materiaali on akryylia, villaa, polyesteriä ja mohairia.



Lanka oli muhkeissa 200g kerissä. Tähän huiviin meni arviolta n. 250 g lankaa.



Ilmeisesti tämä on jotain kampanja-lankaa. Ehkä haen vielä lisää tätä, tuntui tosi pehmeältä paljaallakin iholla.