sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Triplajuhlat


Iltakahvilla iskän luona. Juhlinnan aiheena  iskän 60v-synttärit, siskon nimipäivät ja siskon miehen synttärit (täytti 34, kait sen voi sanoa...)
Jostain syystä minulle lankesi kakkujen teko. Toiveena oli hyydykekakkua. Ajattelin sitten, että nyt teen lopultakin sitä ihanan näköista, monessa blogissa näkynyttä Caipirinha-juustokakkua.
Sisko oli sitä mieltä, että saattaisi olla liian eksoottista miehelleen, ja sanoi että mustikka vois olla sopiva maku. Tein sit molemmat.....



Ja tässä yksittäin:



Tämä tehtiin ihan just niinku Santa Marian sivuilla ohje sanoo. Paitsi että tein pohjan gluteenittomista digestive-kekseistä.



Tässä  taas on digestive-keksipohja. Moussena on Flora Vanilla, vähän vaniljakreemijauhetta,
vaniljan makuista tuorejuustoa, ja pussillinen pakastemustikoita. Päällä kiille kuningatar-hillosta.
Koristeet ovat niitä, mitä jäi siitä postilaatikko-hääkakusta.







lauantai 29. marraskuuta 2008

Tähtihuivi Viron villasta


Aikani ihasteltuani kaikkia upeita Viron villasta neulottuja huiveja, päätin haluta sellaisen itsekin.
Neulominen kuitenkin edelleen hirvittää... (tuumin just jokin aika sitten, että en ole tainnut eläessäni saada yhtään neulomusta valmiiksi asti).
Siis virkkaamaan:



Tässä siis tähtihuivini lepäilee saunan lauteilla, pestynä ja huuhteluainekylvyn saaneena.
Halusin ison, shaalimaisen huivin, joka lämmittäisi koko yläselkää, eikä pelkästään hartioita.
No, tämä on mielestäni aika sopivan kokoinen.



Raidat eivät mene ihan tasaisesti, mutta ei sitä kovin äkkiseltään huomaa.
Ja suokaa anteeksi kuvat. Nämä on otettu itselaukaisimella...
Tyttö sanoi että näyttää ihan perhoselta, kun levitän huivin näin.
Eilen hän sanoi tätä menninkäisen huiviksi...



Tässä takaa....




...ja edestä. Ajattelin että voi kiinnittää soljella tai rintakorulla, tai vaikka jättää auki.
Pysyy muotonsa vuoksi hyvin hartioilla eikä valu.

Ohjetta ei (tietenkään) mistään löytynyt tällaiselle.
Mutta uudessa Modassa oli ohje tähden muotoiselle matolle. Siitä vaan sitten nappasin tähdestä pari sakaraa pois, ja lähdin virkkaamaan muuten samaan tyyliin. Tuonne tähden sakaroihin lisäsin vähän reikäkuviota, ettei käy liian tylsäksi.




tiistai 25. marraskuuta 2008

Pukin kontti aloitettu


Tässä sitten ne matkakässyksi otetut tumput.




Lankana siis Novitan Teddy, ohje jossain Novitan lehdessä, en muista missä.

Erittäin helppo ja nopeatekoinen.  Vähän  "reikäinen", mutta kun lanka on tuollaista karvaista, niin ovat silti tosi lämpimät. Ja kokemuksesta tiedän, että käytössä kostuessaan huopuvat pikku hiljaa karvaisemmiksi.




Tervessi Tallinnast!



Kylläpä harmitti, että en ottanut kameraa matkalle mukaan!

Lähdimme lauantai-aamuna puoli kuudelta, bussilastillinen pirteitä turisteja...  =)
Matkaan kuului muunmuassa mielenkiintoinen opastettu kierros Sakun oluttehtaalla. Minä en niin niistä maistiasista... en oikein ole oluen ystävä, mutta kierros sinänsä oli mielenkiintoinen.
Hotellissa oli upeat puitteet, mutta vähän jäi karvas maku muutamista pikkuseikoista  (ja kaikilla oli kipeä selkä kehnojen sänkyjen takia).
Sunnuntai olikin sitten jännä päivä. Tallinnassa myrskysi koko päivän. Ohjelmassa oli shoppailua kauppakeskus Rocca al maressa, ja "tietysti" alkoholipoodissa. Satamaan saapuessamme saimme tiedon, että laiva ei ole vielä lähelläkään Tallinnaa. Joten saimme käskyn häipyä shoppailemaan lähialueelle, ja tulla tietyllä kellonlyömällä takaisin bussille kuulemaan tilannetietoa.
Illan mittaan kävi ilmi, että sataman edustalla avomerellä oli kolme laivaa ( Eckerö Linen M/S Nordlandia, Viking XPRS  ja Tallink Superstar) jotka vuorotellen yrittivät päästä satamaan. Turhaan. Tuuli oli liian voimakas. Kuulemma laivojen matkustajat eivät olleet kovin hilpeitä tilanteen johdosta...
Loppujen lopuksi laivat pääsivät satamaan vasta kun lumipyry oli loppunut. Ensimmäisenä Nordlandia klo 22:30.
Saavuimme Helsinkiin aamuyöllä klo 4 jälkeen, ja kotona olimme vähän enne kuutta. Tuntui aika epätodelliselta että oli maanantai-aamu!  =)

Varasin matkakässyiksi pari kerää Novitan Teddyä, tehdäkseni niistä lapasia pukinkonttiin. En muistanutkaan miten nopeatekoisia ne ovat!  Ekat lapaset olivat valmiina jo ennen kuin nousimme laivaan Helsingissä!
Toiset valmistuivat sitten lauantai-illan ja sunnuntai-aamun aikana.

Satamassa odottelusta olisi kyllä tullut vielä tuskaisempaa, ellen olisi onneksi napannut Rocca al maren Prismasta mukaan kolme kerällistä  Red Heartin Damaris Color - lankaa.  Toki ostin Sadamarketin lankakaupasta vaikka kuinka paljon viron villaa huivilangoiksi, mutta ajattelin että se on niin haurasta, että en sitä rupea matkalla käsittelemään. Niimpä siis kaivoin Damaris-kerät esiin.
Tämä on ihan tavallinen salomoninsolmu-huivi, mutta ihan syystä annoin sille nimeksi Tallinna-huivi. =)
Sain sen melkein valmiiksi jo satamassa, ja viimeistelin laivan pubissa.



Tykkään. Tuli kivan värinen. Pitää joskus ostaa lisää tuota lankaa. Oli ihanan tuntuista tehdä.
Lankaa siis kului kolme kerää, eli 150g. Ihan  muutama metri jäi jäljelle.
Tässä toinen kuva, josta näkyy huivin koko paremmin.



EDIT:  Huivi on löytänyt jo omistajansa; siskoni tykkäsi siitä myös, joten annoin sen hänelle nimipäivälahjaksi.  =)


Pitää joskus opettaa tuo avokki kuvaamaan paremmin. Sehän suorastaan pelkää tätä mun pikku kameraani... =)

Laitan lapasista toisen postauksen.



tiistai 18. marraskuuta 2008

Ruusukakku


Montakohan kakkua teen esikoiselleni sitten kun hän täyttää 18....   nyt nimittäin jääkaapissa odottaa jo kolmas 15-vuotispäiväkakku.  =)
Kaikki kutsutut eivät viikonloppuna päässeet kahvittelemaan  (ja nauttimaan kissanhiekasta...),  joten tänä iltana kahvitellaan vielä. 
Unet ovat jääneet taas vähiin, joten päätin turvautua tuttuun ja turvalliseen kakkuun. Ohjekin sanoo, että tämä kakku onnistuu aina!  =)



Tämän nimi on ruusukakku. Alkuperäisohjeen mukaan ei mitään koristeluja tai pursotteluja, vaan noiden kääretorttupalojen pitäisi esittää ruusuja....
No, minusta kakku näytti vähän "tyhjältä", ja ajattelin sitten, että kokeilenpa paria tyllaa, joita en vielä ole ehtinyt kokeilla. Jälki on tietysti sen näköistäkin, ettei ennen ole kokeiltu...
Tuota lehtityllaa pitää harjoitella vielä paljon, mutta kaipa nuo lehdiksi tunnistaa.... Alareunan keltaiset kukat on tehty isolla kukka-tyllalla. Pursotukset Flora Vispillä (ripaus vaniljakreemijauhetta joukossa).
Päällä on muutama sokerimassa-ruusu.

Ohje on alunperin kopioitu jostain lehdestä. Kyseessä on ollut Tropic-marmeladien mainos. Muuttelin vähän ohjetta sen mukaan, mitä kaapista löytyi.

1. Tee joko yksi 4 munan kääretorttu, tai kaksi 2 munan kääretorttua. Jos haluat kahden värisiä "ruusuja", tee kahden munan käärikset, ja laita toiseen täytteeksi appelsiinimarmeladia, toiseen esim. kuningatar-marmeladia. Paistonkestävillä marmeladeilla tulee paras tulos.

2. Laita kääretortut pakastimeen siksi aikaa kun valmistat täytteen. Näin ne ovat napakampia leikata.

3. Vuoraa kulho (halk. n. 22 cm) tuorekelmulla.

TÄYTE:

1/2 dl      tuoremehua  (tai sitruunamehua)
5             liivatelehteä
2 dl         vispikermaa
4 dl         rahkaa    (minä käytin 200g sitruunatuorejuustoa, ja 200g maustamatonta tuorejuustoa)
1 dl         appelsiinimarmeladia


4. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja sekoita siihen notkistettu rahka (tai tuorejuustot). Mausta appelsiinimarmeladilla.
6. Kiehauta mehu, ja liuota siihen liivatelehdet.
7. Kaada liivateliemi ohuena nauhana rahka-kermaseokseen koko ajan sekoittaen.
8. Leikkaa kääretortut viipaleiksi.
9. Asettele kääretorttuviipaleet kulhon pohjalle ja reunoille tiiviisti.
10. Kaada täyte kulhoon, ja käännä tuorekelmu reunoilta päälle.
11. Anna hyytyä jääkaapissa väh. 4 tuntia. Mielellään seuraavaan päivään.
12. Kumoa ja nauti!





Tunnustus


Todella mieltä lämmittävää! 

Ent-tu  Little baby  n o t h i n g .. -blogista  on muistanut blogiani tällaisella.
Miljoonat kiitokset!







Minä jaan tämän eteenpäin seuraaville ihanille blogeille (olipa vaikea valita kaikkien ihanien joukosta):

Kinuskikissa
KakkuHelmi
Sohvin kyökki
KristiinanSilmukat
Susun Silmukat
Virkun blogi


Tunnustuksen saaneet voivat mainita tunnustuksen
blogissaan ja jakaa tunnustuksen taas eteenpäin
yhdestä seitsemälle.




perjantai 14. marraskuuta 2008

Neekeripalloja


Myös näitä laitan illalla tarjolle.
Rouva V   oli tehnyt tällä ohjeella kissankikkareita.
Minä olen tehnyt näitä jo teini-ikäisenä. Tein näitä joskus aikanaan koulun köksän tunnilla. Tosi herkullisia.



Ohjeen nimi on "neekeripallot", mutta kaipa tämäkin on nykyään saanut vähemmän rasistisen nimen...

OHJE

100 g     voita
2 kkp     kaurahiutaleita
1 kkp     sokeria
1 rkl      vaniljasokeria
2 rkl      kaakaojauhetta
1 rkl      kylmää kahvia
             kookoshiutaleita


Sekoita kaikki muut aineet keskenään, paitsi kookoshiutaleet. Pyörittele massasta palloja, ja kääntele ne kookoshiutaleissa. Aseta lautaselle ja laita jääkaappiin jähmettymään.




Synttäribileet osa 2 - aikuisten kahvitus


Esikoisen synttäreistä on jo viikko, mutta vielä juhlitaan. Viikko sitten oli teinityttöjen bileet. Tänään ovat vuorossa aikuiset. Täti, eno, kummit ym.  Viikko sitten oli hautausmaa-kakkua. En viitsinyt enää jatkaa ihan halloween-teemalla, mutta aika kauhua tämäkin on. Tytön eka kommentti oli, että mahtaako hän uskaltaa edes maistaa.... =)



Täähän kävis hyvin tarjottavaksi ei-toivotuille vieraille... kissankakkalaatikko vaan pöytään.  =)
Tällaisen siis laitan pöytään illalla. Luulenpa että avokkini ainakin miettii ennen kuin maistaa...;-)

EDIT:  Jokainen, ihan jokainen kahvipöytään saapunut kysyi, "ooks ihan tosissas?! Onks tää jotain pilaa?!"  Mutta kaikki meni. Oli oikein hyvää!  =)

Tämä on tosi helppo "kakku". 
Ajattelin että voisin laittaa tästä vaihekuvat.

Elikkäs ensin tarvitaan uusi, puhdas kissanhiekkalaatikko ja kakkalapio.
Sitten ihan tavallinen suklaakääretorttupohja, joka revitään suurinpiirtein nyrkin kokoisiksi
paloiksi, ja levitellään laatikon pohjalle.Näin.



Sitten kostutetaan vähän. Ei paljoa, ettei tuu vetistä. Sen verran vaan ettei jää ihan kuivaks.
Sitten jotain moussea päälle. Minä käytin tällä kertaa pussista valmista moussejauhetta, joka
vatkataan maidon kans kuohkeaksi.



Sitten tehdään se hiekka. Paketillinen keksejä murusteltuna. Itse käytin Moilas suklaahippu-keksejä.
Pakastepussiin vaan ja kaulimella hienoksi. Sitten murustelin vielä kaksi pientä marenkikakkupohjaa samalla tavalla. Sekoitin muruset keskenään, ja lisäsin kukkura teelusikallisen VanHouten kaakaojauhetta väriä antamaan. Sitten vaan muruseos moussen päälle tasaisesti.



Ja ei kun kikkareita pyörittelemään. Lastasin irtokarkkihyllystä erilaisia suklaatoffeita mukaan, ja ajattelin kokeilla mitä niistä saa aikaan. Ihan perus Choko-suklaatoffee osoittautui parhaaksi. 10 sekuntia mikrossa, ja sormin muotoilua. Samoin suklaapäällysteisiä vaahtorakeita voi muotoilla, mutta toffee taisi olla helpoin.




Ja sitten ihastelemaan vieraiden nenän nyrpistelyä!  =)

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Isänpäivän pikakakku


Kuoron konserttien takia en tänä vuonna ehtinyt leipoa isänpäiväkakkua. Mutta jotta avokkini ei tarvitsisi tarjota pojilleen hautausmaa-kakun jämiä, kävin tänä aamuna töitten jälkeen hakemassa ABC:ltä valmiin torttupohjan. Kostutin sen Spritellä, levitin siihen mustikkamarmeladin, ja vatkasin päälle vielä valkosuklaa-nougat-moussen (pussista).  Varastoista muutama marsipaanikukka päälle, ja siinä se.
Toivottavasti maistuu...




perjantai 7. marraskuuta 2008

Kauhua Halloween-synttäreillä


Mun esikoiseni täyttää tänään 15! (tarkoittaks se sitä etten itsekään oo enää 25....?)

Tänä iltana on meillä talo täynnä teinityttöjä.  =)

Kakkutoiveena oli hautausmaa....   Lisä-haastetta hommaan toi se, että eräs vieraista on erittäin allerginen monille ruoka-aineille. Halusin ottaa hänet huomioon niin, että hän voisi syödä kaikkea samaa mitä muutkin.

Tässä kakku:



ja toisesta kulmasta:



ja yksityiskohtia lähempää:




Kakkupohja on munaton ja gluteeniton.
Kakkupohjan ohje on Ullan Unelmakakut-kirjasta, munaton kakkupohja, johon vehnäjauhon sijaan käytin Semperin jauhoseosta.
Kostutus sokerivedellä. Välissä persikkamurskaa (siis vain yksi täyteväli).
Kuorrutus ja kaikki koristeet pastillage-massaa. Kuorrutuksen alla
ohut kerros mansikkamarmeladia.


Tarjoilu on seisovasta pöydästä tähän tyyliin:



Kakun lisäksi tarjolla on keksejä:



ja popcorneja:




Ja pöydällä on organza-kankaan päällä hämähäkinseittiä, jossa on muovisten ötököiden seassa
irtokarkkeja.


Myös keksit ovat munattomia ja gluteenittomia. Sekä kakussa että kekseissä rasvana on käytetty oliiviöljyä (koska voit ja margariinit eivät sovi allergikko-vieraallemme).

Minäkö omituinen?!


Susu jätti minulle haasteen, ja tämä on kyllä ihan hauska. =)
Pitihän se sitten ottaa vastaan.

Tehtävä:
"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat
viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös
kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän
merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa
haasteesta ja tästä merkinnästä."


1.  En katso televisiota. Kieltäydyn katsomasta sitä. Se passivoi ihmisen ihan täysin. Aina voi keksiä jotain parempaa tekemistä. Kuten esimerkiksi leipominen tai käsityöt.

2. Luen lempi kirjojani uudelleen ja uudelleen. Parhaan kirjan tunnistaa siitä että siihen ei koskaan kyllästy.
Esim. Papillonia luen parhaillaan varmaan ainakin viidettäkymmenettä kertaa...  =)
(Susulle tiedoksi, että minäkin luen Uppo Nalle-kirjoja...)

3. Olen lepakko. Yöeläjä. Kun normaali-ihmisiä alkaa ilta-kymmeneltä väsyttää, minä alan piristyä. Usein olen alkanut esim. leipoa siihen aikaan kun lapset menevät nukkumaan. Tietysti yötyöllä voi olla jotain tekemistä tämän asian kanssa, mutta tämä on ihan normaali vuorokausirytmi minulle.

4. Laulan mitä vain (ainakin melkein). Tästä esimerkkinä: kuoromme esittää viikonloppuna Bachin kantaatin nro 68. Laulan siinä tenoria (korkein miesääni). Kuitenkin karaoke-bravuurini on Nightwishin "Sleeping Sun"  (menee aika korkealta ja kovaa....)

5. Tykkään edelleen pelata Pleikkarilla  (ja ikä oli....?)


Seuraavaksi omituisuuksiaan saavat paljastaa:

Pia
Jossu
Juhlatar
Rouva  V
Virkku










keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Taas lankesin lankaan



Niinpä niin...

Susu   laittoi lankakaupassaan   lankoja alennusmyyntiin, tai kuten hän itse sanoi, "ongelmajätteeseen".
Minä tietysti sinne penkomaan, ja täysinäisen kassin toin kotiin.



Oranssi kauteni jatkuu edelleen, joten mukaan tarttuivat ihanat Loftit.
Punainen käärö on puolikas vyyhti  teeteen Kamenaa. Aion toteuttaa uudessa
Modassa olleen kukkahuivin.

Ja Noroja olen kuolannut vaikka kuinka monen blogissa. Nyt ostin niitä sitten
ison kasan (kuvassa vain osa).  Taidan tehdä niistä huivin ihan itselleni. Ei noin kauniin väristä
voi pois antaa...  =)

Lankakerien alla siintää osa lankavarastostani, muovisessa säilytyslaatikossaan.


Blogissani tällä viikolla valitettavasti vähemmän postauksia.
Energiaa ja aikaa vie esikoisen synttäreiden suunnittelu.  (puhumattakaan siitä, että kuoro jossa laulan, pitää viikonloppuna kaksi konserttia!!!)




lauantai 1. marraskuuta 2008

Etsintäkuulutetaan säihkysäärinen tonttutyttö!



Selailin vanhoja Suuri Käsityö-lehtiä, ja silmiin osui  nro 6-7 vuodelta 2006.  Siinä on extrana sukkaliite, ja sieltä osui silmiini ohje, joka piti heti testata.
Taas piti ottaa kovin jouluisen väristä lankaa, joten nämä kait kävisivät tonttutytölle....  =)



Kuvattuna valitettavasti vain pyykkinarulla, sillä minun pohkeeni eivät näihin söpöläisiin mahdu. Nyt en sitten tiedä kenelle nämä antaisin...  Täytyy antaa tyttöjen kokeilla, mutta jos ovat saaneet äitinsä sääret, niin sitten täytyy etsintäkuuluttaa säihkysääristä tonttutyttöä, jonka jalkoja paleltaa...  =)

Nämä on siis virkattu (en edelleenkään uskalla koskea neulepuikkoihin)!
Lankana on Novitan seiskaveikka. Punaista meni koko kerä, mustaa alle puoli kerää. 
(Ja kyseessähän on siis polvisukat).